Mukana terästehtaan vaativissa projekteissa
Betamet osallistui Rautaruukin Raahen tehtaalla keväällä 2010 masuuni 1:n ja kesällä 2011 masuuni 2:n peruskorjauksiin. Työturvallisuus korostui vaativissa olosuhteissa ja tiukka aikataulu edellytti hyvää työn ennakkosuunnittelua ja ehdotonta täsmällisyyttä.
Masuunien peruskorjaukset vuosina 2010 ja 2011 tehtiin 53 vuorokaudessa. Työ eteni keskeytyksettä läpi vuorokauden. Projektisuunnitelma sisälsi kumpanakin vuonna noin 3 000 työvaihetta ja kriittisen polun, jonka sisällä jokainen työvaihe oli saatava toteutetuksi. Työmaalla oli rakentajia, tulenkestävän materiaalin asentajia, metallimiehiä sekä sähkö- ja automaatioasentajia.
Ison työmaan suuret haasteet
Noin puoli vuotta ennen työn käynnistymistä Betamet laati oman aikataulunsa ja työsuunnitelmansa. Yritys on saanut tehtaan edustajilta kiitosta vahvasta ennakkosuunnittelun osaamisesta. Betametin työtä puolestaan helpotti, että sen konepajatyöt perustuivat Rautaruukin antamiin selkeisiin piirustuksiin.

Masuunien peruskorjauksista vastannut projektipäällikkö Jarmo Naula Raahen tehtaalta kuvaa projektien haasteellisuutta:
– Betametin oli muiden toimijoiden tavoin otettava huomioon kaikki noin 700 muuta projektissa mukana olevaa työntekijää, jotka edustivat noin 30 toimijaa. Työmaalla oli huolehdittava, että kaikki pääsevät tekemään omaa työtään. Päiväkohtaisen aikataulun lisäksi työn yksityiskohtaisessa suunnittelussa oli mentävä tuntiaikatauluun.

Työn laatuvaatimusta kuvaa hyvin se, että masuuni 1 peruskorjattiin edellisen kerran vuonna 1995 ja masuuni 2 vuonna 1996. Seuraavat peruskorjaukset tehdään 20 vuoden kuluttua.
Apuna kokemus ja tehtaan tuntemus
Betamet on vuosien varrella työskennellyt Raahen tehtaalla muun muassa palvelusopimuksen perusteella ja tuntee tehtaan sekä työolosuhteet. Peruskorjauksissa yhtiö hoiti masuuni 2:n siilolaitoksen, masuuni1:n kippavintturin, suoragranuloinnin ja sen kuonaportin pölynpoistojärjestelmän sekä molempien masuunien kaasunpuhdistamoiden ja panostusmonttujen muutostöiden konepajatyöt ja laiteasennukset.

Kaikkiaan Betamet asensi 500 tonnia terästä erilaisina rakenteina ja laitteina. Urakka sisälsi myös granulointilaitoksen suuren runkoputkiurakan ja kaasunpuhdistamoiden putkistotyöt. Enimmillään Raahen tehtaalla työskenteli kumpanakin vuonna toistasataa betamettilaista. Suoragranulointilaitoksen modernisoinnissa Betamet oli suurin toimittaja.
Tärkeä työturvallisuus
Masuuni on työturvallisuuden kannalta haasteellinen. On vaativaa työskennellä 60 metriä korkealla kerrostyömaalla, jossa on 10 eri tasoa ja monia toimijoita.
– Keväällä 2010 töiden käynnistyessä Betametin työntekijöille sattui masuunilla kaksi lievää tapaturmaa. Koska Rautaruukilla on tiukat turvallisuusvaatimukset, puutuimme tilanteeseen heti yhdessä Betametin kanssa. Koulutuksen ja valvonnan avulla saimme tilanteen nopeasti hallintaan. Lisäksi Betamet nimesi oman työturvallisuushenkilön työmaalleen, kertoo työturvallisuusasiantuntijana toiminut Antti Hautala Raahen tehtaalta.

Oman haasteensa työturvallisuuteen toi se, että peruskorjaus tapahtuu alueella, jossa osa laitoksista toimi normaalisti. Betamet työskenteli masuunin vaarallisimmilla, erityistä huolellisuutta vaativilla alueilla. Kerran Betametin työmaa-alue jouduttiin tyhjentämään tehtaan prosessin aiheuttaman kaasuvaaran vuoksi.
Lisätiedot
Lisätietoja antaa työmaapäällikkö Matti Pohjalainen 0400 589 032.

Betametin työhön sisältyi erittäin vaativia nostoja. Meneillään on kaasunpuhdistamon pesurin 47 tonnin painoisen yläosan nosto, johon tarvittiin kolme nosturia.
Kuva: Timo Aittakumpu, Ruukki Metals
Kuva: Timo Aittakumpu, Ruukki Metals