Ekovoimalaitosta rakentamassa

Uraauurtava Ekovoimalaitos- projekti Oulussa


Betamet Piping Oy:llä on meneillään mittava urakka Oulun Energian ekovoimalaitoksella. Työhön sisältyy matalapaineputkistojen lisäksi kaukolämmön siirrinasema läheiselle Laanilan voimalaitokselle.

Betamet-konserni ja Oulun Energia ovat tehneet yhteistyötä jo pitkään, mutta Betamet Pipingin on tehnyt Oulun Energialle aiemmin vasta muutaman työn. Projekti-insinööri Ville Airovuo Oulun Energiasta toteaa yhteistyön ekovoimalaitostyömaalla sujuneen hyvin. Hän on myös tyytyväinen työn laatuun, aikataulussa pysymiseen ja yrityksen tapaan hoitaa työturvallisuutta.

Töiden ”eteenpäin lukemisesta” erityiskiitosta
Tilaajan kannalta on ollut erityisen arvokasta, että Betamet Pipingin työryhmä on osannut ennakoida työvaiheita.
– He ovat ottaneet huomioon omassa työssään näkökohtia, jotka yksinkertaistavat myöhemmin toisten urakoitsijoiden töitä. Kun asentajat ja työnjohtajat ovat kertoneet näistä ennakoinneista meille, olemme voineet muuttaa suunnitelmia ja näin välttyneet turhilta lisätöiltä, Airovuo sanoo.

Ekovoimalaitokset vasta tulossa Suomeen
Ekovoimalaitos rakennetaan Kemiran tehdasalueelle. Alueella on Oulun kaupungin ja Kemiran Oyj:n yhdessä omistama Laanilan Voima Oy:n voimalaitos, johon uusi laitos yhdistetään. Sen tuottamaa höyryä hyödynnetään Kemiran tuotantoprosessissa sekä sähkön ja kaukolämmön tuotannossa. Koekäytöt alkavat joulukuun puolivälissä ja yhdyskuntajätteen polttaminen syksyllä 2012.

Ekovoimalaitos on sekä energia- että ympäristöinvestointi. Suomessa toimii tällä hetkellä kolme varsinaista jätevoimalaitosta, Riihimäellä, Kotkassa ja Turussa. Oulun ekovoimalaitoksen lisäksi Suomessa on rakenteilla tai suunnitteilla muutamia vastaavia laitoksia. Läntisessä Euroopassa toimii yhteensä noin 400 jätteenpolttolaitosta.

Lisätiedot
Lisätietoja antaa Betamet Pipingin toimitusjohtaja Timo Heikkinen, puhelin 040 504 9000



Kuva: Betamet Pipingista ekovoimalaitostyömaalla on ollut enimmillään 30 henkeä.
Urakkaan sisältyvät muun muassa etualalla näkyvät paineilmaputkistot ja kompressorien asennukset.
Matalapaineputkissa virtaa palo- ja jäähdytysvettä, osassa kaasua ja kevytöljyä.