Entrepreneur of the Year -aluekilpailun voittajat palkittiin Oulussa

Betamet Oy:n Juhani Blomqvist ja Coronaria-konsernin Teppo Lindén valittiin Pohjois-Suomen parhaaksi kasvuyrittäjäksi

 
Pohjois-Suomen vuoden 2008 parhaiksi kasvuyrittäjiksi on valittu metallialan konsernin Betamet Oy:n konsernijohtaja Juhani Blomqvist ja henkilöstö- ja verkkopalveluja terveydenhuollon alalle tuottava Coronaria Oy:n toimitusjohtaja Teppo Lindén. Voittajat palkittiin 15.10. Oulussa järjestetyssä Entrepreneur of the Year -kilpailun aluetapahtumassa.

Ernst & Youngin vuonna 1986 käynnistämä Entrepreneur of the Year on pisimpään toiminut ja maantieteellisesti laajin kansainvälinen yrittäjäkilpailu. Suomessa kilpailu järjestetään tänä vuonna kuudetta kertaa.

Palkitut kasvuyrittäjät eivät kaihda kansainvälistymistä

Oululainen Betamet Oy on perustettu vuonna 1993 laman koetellessa raskaasti myös metallialaa. Yritys on alusta lähtien hakenut ja toteuttanut korkeaa osaamista edellyttäviä projekteja. Vaativiin koneasennuksiin erikoistunut Betamet on noussut Euroopan markkinajohtajaksi paperikonesegmentissä. Kansainvälisessä ympäristössä kilpaileva yhtiö panostaa jatkuvasti myös toimintansa seuraamiseen ja kehittämiseen. Betametin liikevaihto vuonna 2007 oli 31 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 200. Suurin osa liikevaihdosta tulee kaivos- ja terästeollisuudesta.

Nuoresta lähtien yrittäjäksi tähdännyt Juhan Blomqvist aloitti työnteon metallialalla heti peruskoulun jälkeen. Betametin toisena perustajana ja nykyisenä konsernin johtajana Blomqvist näkee riskit oleellisena osana liiketoimintaa. Hän toteaa, että ilman tietoisten riskien ottamista Betamet ei olisi kasvanut nykyiseen kokoonsa. Asiakastyytyväisyydestä huolehtimisen lisäksi yrittäjän toiminnassa korostuvat ansiokkaasti ympäristönäkökohdat.

– Juhani Blomqvistin luotsaama Betamet on kasvanut voimakkaasti. Yritystä pidetään asiakkaiden keskuudessa luotettavana toimittajana ja ammattilaisten keskuudessa hyvänä työnantajana. Lisäksi yrittäjällä on "vihreä sydän": kaikessa toiminnassa kiinnitetään huomiota ympäristönäkökohtiin, sanoo Suomen Entrepreneur of the Year -kilpailun uusi johtaja Mikko Rytilahti Ernst & Youngilta.


Coronaria on vuonna 1988 alkunsa saanut oululainen yritysryhmä, joka tarjoaa innovatiivisia henkilöstö- ja verkkopalveluja terveydenhuollon alalle. Kuluttajille se tarjoaa monipuolisia digitaalisia terveydenhuoltoon liittyviä palveluja. Kansainvälistyvällä yrityksellä on toimistot myös Ruotsissa, Tanskassa ja Balttiassa. Viimeisen viiden vuoden aikana Coronaria on valittu kahdesti Suomen 50 nopeimmin kasvavan yrityksen joukkoon. Coronarian liikevaihto vuonna 2007 oli 24,2 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä lähes 210.

Teppo Lindén on yksi Coronarian pääomistajista. Yrittäjänura alkoi vuonna 1988 julkaistusta Terveyskeskuskäsikirjasta, joka rohkaisi Lindéniä ja hänen kahta yhtiökumppaniaan jatkamaan yritystoimintaa. Ensimmäiset seitsemän vuotta miehet tekivät julkaisuja ja yhtiön liikevaihto pyöri 2–3 miljoonassa markassa. Vähitellen toiminta laajeni ja 2000-luvun taitteessa kirurgian sekä ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri ja lääketieteen tohtori Lindén jäi vaiheittain pois sairaalatyöstä. Nykyään hän toimii täysipäiväisesti yhtiönsä toimitusjohtajana.

– Teppo Lindén perusti yrityksen lääkärikollegoidensa kanssa tarpeesta kehittää terveydenhuoltoa korkealuokkaisten tuotteiden ja palveluiden avulla. Innovatiivisesti ajatteleva kolmikko on avannut useita palveluportaaleja eri alojen lääkäreille, farmaseuteille sekä muulle hoitohenkilökunnalle. Yrityksen nopea kasvu perustuu terveydenhuollon laajaan osaamiseen, kykyyn kehittää uusia ratkaisuja sekä liiketoimintaosaamiseen, Rytilahti toteaa.

Pohjois-Suomen alueen ehdokkaita olivat Juhani Blomqvist (Betamet Oy), Perttu Junnila (Blastman Robotics Oy), Teppo Lindén (Coronaria Oy (Cor Group)), Riku Isohätälä (Hätälä Oy), Johanna Koskelainen (Kymppi-Eristys Oy), Juhani Ylipekkala (MY-rakennus Oy), Vesa Nylander (Pohjois-Suomen Hirsitalokeskus Oy / Mammutti-Hirsi Oy), Harri Majala (Sonell Rakennuttajat Oy) sekä Juha Alapuranen (Ylitornion Betonituote Oy).

Suomi jaettu seitsemään kilpailualueeseen

Entrepreneur of the Year -kilpailuun osallistuu Suomessa tänä vuonna 64 ehdokasta. Ensimmäisessä vaiheessa yrittäjyyden paremmuudesta mitellään alueellisesti. Suomen seitsemän maantieteellisen kilpailualueen ehdokkaat esitellään lokakuussa kuudessa kilpailutapahtumassa: Oulussa (Pohjois-Suomi), Kuopiossa (Itä-Suomi), Seinäjoella (Länsi-Suomi), Tampereella (Häme sekä Keski-Suomi), Turussa (Varsinais-Suomi) ja Helsingissä (Uusimaa). Aluekilpailujen parhaimmistosta valtakunnalliseen finaaliin selviytyneet yrittäjät julkistetaan 27. lokakuuta.

Valtakunnallinen loppukilpailu järjestetään 6.–7.11.2008 Helsingissä. Juhlagaalassa 7.11. julkistetaan valtakunnallinen Entrepreneur of the Year -voittaja sekä kauppa-, tuotanto- ja palvelut -toimialasarjojen parhaat. Lisäksi jaetaan kolme erikoispalkintoa: alle 35-vuotiaan yrittäjän Young Entrepreneur of the Year -palkinto, vuoden haastajan Challenger Entrepreneur of the Year -palkinto ja vuoden innovoijan Innovative Entrepreneur of the Year -palkinto.
Kilpailu menestyville kasvuyrittäjille

Entrepreneur of the Year -kilpailu on avoin omistajayrittäjille, joilla on huomattava omistusosuus yrityksessä ja jotka toimivat aktiivisesti yrityksensä johdossa. Ehdokasyrityksiltä vaaditaan kasvua ja kannattavuutta sekä positiivista omaa pääomaa. Kilpailuun pääsevät mukaan yli 10 henkeä työllistävät yritykset, joiden liikevaihto on vähintään 5 miljoonaa euroa. Entrepreneur of the Year -kilpailuun osallistuu joka vuosi tuhansia yrittäjiä ja kisa järjestetään nykyisin jo yli 50 maassa.

Kilpailu pohjautuu ehdokkaiden henkilökohtaisiin haastatteluihin, joissa kartoitetaan yrittäjyyden eri osa-alueita. Haastatteluissa käydään läpi mm. yrittäjähenkeä, strategiaa, toimintatapoja, taloudellista menestystä, arvoja ja yhteiskuntavastuuta, kansainvälisyyttä, yrittäjän henkilökohtaisia ominaisuuksia ja innovatiivisuutta. Kilpailuprosessi edellyttää ehdokkaan suostumusta ja aktiivista osallistumista.

Tuomaristossa liike-elämän vaikuttajia

Vuoden 2008 tuomaristoon kuuluvat Suomen Yrittäjien puheenjohtaja, kansanedustaja Eero Lehti (tuomariston puheenjohtaja); Elektrobit Oyj:n ja Norvestia Oyj:n hallituksen puheenjohtaja J.T. Bergqvist; Oras Invest Oy:n toimitusjohtaja Jari Paasikivi; Rausanne Oy:n toimitusjohtaja Rauno Puolimatka; Helsingin kauppakorkeakoulun rahoituksen professori Vesa Puttonen; HKScan Oyj:n toimitusjohtaja Kai Seikku; Onvest Oy:n toimitusjohtaja, vuorineuvos Maarit Toivanen-Koivisto, viime vuoden kilpailun voittaja, 3 Step IT Group Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jarkko Veijalainen sekä CapMan Oyj:n toimitusjohtaja Heikki Westerlund.

Suomen kilpailun johtajana aloitti heinäkuussa Ernst & Youngin partneri Mikko Rytilahti edeltäjänsä Heikki Ilkan siirryttyä Ernst & Youngin tilintarkastusliiketoiminnan johtoon.

Ernst & Young järjestää kilpailun yhdessä yrittäjyyttä tukevien yhteistyökumppaneidensa kanssa. Vuoden 2008 pääyhteistyökumppanit ovat Eläke-Fennia, Evli ja Sonera. Pohjois-Suomen aluetapahtuman kumppanina toimii lisäksi BMW:n jälleenmyyjä Wetteri Oy.

Lisätietoja kilpailusta on saatavilla osoitteesta www.eoy.fi ja Coronaria Oy:stä sekä Betamet Oy:stä osoitteissa www.coronaria.fi ja www.betamet.fi.

Lisätietoja:
Mikko Rytilahti, KHT, partneri, Entrepreneur of the Year -kilpailun johtaja, Ernst & Young Oy, puhelin 040 578 6742
Elina Holamo, tiedottaja, Ernst & Young Oy, puhelin 0400 280 073



Ernst & Young
Ernst & Young on johtava maailmanlaajuinen tilintarkastuksen, verokonsultoinnin, yritysjärjestelyiden, liikkeenjohdon konsultoinnin ja liikejuridiikan asiantuntija. Yhteiset arvot ja vahva sitoutuminen laatuun muodostavat perustan 130 000 ammattilaisemme kansainväliselle yhteistyölle. Vaikutamme henkilöstömme ja asiakkaidemme sekä meitä ympäröivän yhteiskunnan kasvuun ja kehitykseen tunnistamalla mahdollisuudet ja tukemalla tavoitteiden toteuttamisessa. Lisätietoja löydät osoitteesta www.ey.com/fi.

Ernst & Young Entrepreneur of the Year
Ernst & Young Entrepreneur of the Year on arvostettu kansainvälinen tunnustuspalkinto menestyville kasvuyrittäjille. Se rohkaisee kasvuhakuiseen, vastuulliseen yrittäjyyteen ja kannustaa yrittäjiä, jotka innostavat muita visioillaan, johtajuudellaan ja saavutuksillaan. Entrepreneur of the Year tukee kasvavan ja kannattavan liiketoiminnan rakentajia ja antaa heille tunnustusta yli 50 maassa alueellisella, kansallisella ja maailmanlaajuisella tasolla toteutettavassa kasvuyrittäjäkilpailus
 
Lähde: http://www.ey.com/global/content.nsf/Finland_EOY_F/Tiedote_151008_Oulun_aluetapahtuma, 15.10.2008